Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
11.03.2012 - 22:02

Täällä blogissa on ollut hiljaista nyt siksi, että en ole voinut esitellä valmistuneita koska ne menevät lahjaksi. En uskaltanut ottaa sitä riskiä että päivänsankari vierailee blogissani... Tukittu

Mutta tänä iltana kävin sitten vierailulla pakettini kanssa.

Paketti meni siskolleni, jolla on huomenna syntymäpäivä. Paketin suljin noilla pienillä kellokukkasilla. Siskoni ihasteli niitä sytomyssyissäni, ja koska itse lahjasta jäi vähän lankaa, tein pari kellokukkaa pakettia koristamaan. Hymy

Tässä kukat vielä tarkemmin:

Mitäpä paketista sitten löytyi?!

Tällaista:

Kirjovirkatut lapaset, ja koska lankaa jäi, myös kännykkäpussi samalla tekniikalla. Värit on valittu siskoni värimaailmaa silmällä pitäen, ja kyllä hän väreistä tuntui tykkäävän kovasti. Hymy

Tässä lapaset lähempää. Kämmenosa on siis tummempaa, selkämys vaaleaa jossa tummalla tuo kuvio. Peukalon kuvio sitten vaalealla. Ranteessa sitten kiertää tuo pikku-kuvio joka vaihtaa väriä pohjavärin mukaan. Reunoissa vielä pitsiä.

Ohje on TeeTeen. Sain sen kaupan päälle kun ostin langat Susun kaupasta.

Tässä vielä lähikuvaa, jotta nuo kauniit silmukat erottuvat:

Näyttää ihan neulotulta, eikö vain? Mutta on kuitenkin virkattua.

Tässä kännykkäpussukka molemmilta puolin:

Pussukkaan otin kuvion lapasen kuvion keskeltä, ja tein sen molemmin puolin  pussukkaa.

Tämä on tehty ihan samoin kuin lapaset, mutta jätin viimeiset lisäykset tekemättä, niin ja tietysti ilman peukaloa.

Nauha on pyöritetty samoista langoista nelinkertaisena.

Lapasten malli: Kirjovirkatut lapaset (TeeTee)

Kännypussukan malli: lapasista soveltaen

Kukkien malli: kirjasta "Crochet Bouquet - easy designs for dozens of flowers"

Langat: vaalea - TeeTeen Helmi;  tumma - TeeTeen Pallas

Koukku: 3,5

 

Vaaleaa lankaa jäi vielä näidenkin jälkeen pikkuisen, joten tein siskolle vielä kortin:

Tämän lehdykän ohje on samasta kukka-kirjasta kuin nuo kellokukat.

Tarkkasilmäiset huomasivat ehkä myös kännykkäpussin reunassa tuon pienen lappusen... lopultakin  muistin laittaa sellaisen työhöni. Olen tilannut niitä jo ajat sitten laitettavaksi käsitöihini "puumerkiksi". Toivottavasti muistan jatkossa paremmin laittaa niitä. Nolostunut

 

Iloista kevättä kaikille lukijoilleni!

 


 

01.03.2012 - 21:47

Nyt sitten ne lupaamani kinuskikakut.

Päivänsankari toivoi juuri kinuskikakkuja, mutta koristeluissa sain vapaat kädet. Harrastuksinaan hän mainitsi runot, maalaamisen sekä kuorolaulun.  Näistä rakkaista harrastuksista hän toivoi ainakin jonkun näkyvän koristelun teemassa.

Mä en osannut päättää.... joten laitoin ne kaikki!

Siinä on siis nuottikansio, runokirja ja taiteilijan väripaletti. Lisäksi hennon violetteja kukkia. Koristeessa ei saanut näkyä päivänsankarin ikää, vain nimi ja juhlapäivämäärä.
Tässä vielä lähempi kuva:

Koristelaatta on vaahtokarkin makuista kaulintamassaa. Muilta osin koriste on marsipaania sekä marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta. Paletin värit ovat värillisiä koristekuulia. Nuotit ja runokirjan kansi on piirretty elintarviketussilla. Teksti-osion reunoilla ja kukka-asetelman lehdillä pieniä koristerakeita.

 

Kakkuja tein kaksi 20:n  hengen kakkua. Päivänsankari tarjoaa nämä työpaikallaan, ja työyhteisö on iso. kakut ovat laktoosittomia.

Toiseen kakkuun laitoin tämän koristeen:

Kinuski on tosi tummaa, sillä tein sen taas Muscovado-sokerista (sehän on siis kuten fariinisokeri, mutta ruokosokeria).

Reunoilla rahkakerma.

Täytteinä omenamarmeladi ja diplomaattikreemi.

Toiseen kakkuun tein kukka-asetelman. Kukkina samanlaisia violetteja kukkia kuin koristeessa, mutta isompina.

En millään saanut tuohon kuvaan valaistusta ja värejä kohdalleen... mutta tässä vielä lähikuva kukista:

Sekä kukat että lehdet marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta. Lisänä kimallevärejä tuomaan sävyjä.

 

Keli on muuttunut sohjoiseksi ja liukkaaksi. Minulle se kertoo vain sitä, että KEVÄT TULEE!  Cool


21.11.2011 - 08:59

Niin, ei meillä oikeastaan ihan kirjaimellisesti ollut vauvan tuoksua, mutta vähän kaikkea vauvaan ja vauvan juhliin liittyvää meillä oli.

Eilen sai mieheni ensimmäinen lapsenlapsi nimen. Ristiäiset pidettiin tuoreen äidin vanhempien luona. Kakkua sain taaskin kunnian tehdä, ja koriste-ideoita puitiin vauvan äidin kanssa moneen kertaan. Lopulta hän päätyi rakennuspalikoihin, koska vauvan isä on ammatiltaan rakennusmies. Tällaiset sitten väkersin:

Näillä siis myös kirjoitettiin vauvan nimi kakkuun. Minä taisin olla ainoa vanhempien lisäksi joka nimen etukäteen tiesi...

Palikat ovat marsipaania johon sekoitin hiukan sokerimassaa auttamaan kuivumista. Koristeet sokerimassaa. Osa koristeista sellaisia joita saa kaupasta valmiina.

Itse kakku oli n. 25 hengelle.

8 munan gluteeniton ja laktoositon pohja.

Täytteissä sitruunaa ja valkosuklaata.

Koko kakku siis gluteeniton ja vähälaktoosinen.

Tässä vielä ilman palikoita. Vaavin äiti sanoi että värillä ei väliä kunhan EI ole vaaleanpunainen. Päädyin sitten tähän paloauton-punaiseen... koristeruusut ovat hiukan tummempaa punaista, samoin tossut. Ohje tossuihin löytyy täältä.

Onpa kuva hassusti tärähtänyt.... tossut näkyvät kahtena... Yllättynyt

Tässä ollaan sitten jo kahvipöydässä. Minusta kakku olisi tullut kauhean täyden näköiseksi jos olisin laittanut kaikki palikat tuohon päälle. Niinpä asettelin siihen vain nimen. Loput palikat sijoitin alustan reunoille. Näin kakun ilme säilyy yksinkertaisena. Minä ainakin tykkään siitä enemmän näin.

Tuo reunanauha on pursotettu marsipaani-pursottimella. Aika ihanan helppoa! Hymy

Kukissa, lehdissä ja tossuissa on myös vähän tomuväri-kimalletta.

Samoin palikoissa on maalattu kimalletta...

 

Omaa lahjaamme vauvalle mietimme lähes viime hetkeen asti. Vaatteita ei kuulemma tarvita. Niitä on saatu niin paljon serkuilta ja muilta läheisiltä. Emmekä siis halunneet ostaa mitään turhaa. Lopulta ehdotin miehelleni, että miten olisi vaippakakku. Näytin netistä kuvia, ja se kelpasi. Vähän kyllä pohdimme että mitä johtopäätöksiä mahdetaan tehdä jos joku tuttu näki meidät kaupassa kun ostimme ostoskärryllisen vauvan tarvikkeita.... Nauru

Vinkkiä "kakun" tekoon katselin mm. täältä, mutta tein myös omia ratkaisuja.

En laskenut vaippoja. Kasasin tämän kauhealla kiireellä, kun vauva perheineen oli tulossa meille vielä saunomaan ja tämä piti saada sitä ennen pois näkyvistä.... Kolme kerrosta vaippoja on. Keskellä on hupullinen lapsen pyyhe. Reunoille asettelin sitten kaikenlaista... ainakin siinä on seuraavia:

*  lapsen ensimmäinen kirja (pehmeä)

*  pullo vauvanhoitoöljyä

*  vauvan lusikkapaketti

*  neuletossut ja -tumput

*  sukkia

*  pehmolelu-pupu

*  tuttiketju

en kyl muista kaikkea kun en kirjoittanut ylös...

Tosi hauska idea tuo sukkien kääriminen "ruusuiksi". Tässä näkyy myös tuo pyyhkeen huppu jonka jätin näkyviin. Siinä on tuo hauska kruunu...

Kakku on kasattu pahvisen kakkualustan päälle. Ja sitten vain metri-tolkulla sellofaania ympärille...

Mielestäni onnistuin hyvin, ja tyytyväisiä tuntuivat olevan myös lahjaan osallistuneet mieheni ja appeni.

Ja kyllä se ihastusta lahjapöydässäkin herätti. Hymy

Tein mukaan myös kortin, mutta sen unohdin kuvata...

 

Tänä aamuna kun tulin töistä, satoi lunta!

Talvi on siis täällä *hrrr...*

Mutta jouluun on enää alle viisi viikkoa!

Mukavaa joulun odotusta. Kiva kun kävit täällä.


 

05.11.2011 - 21:41

Minusta tulee kummi!!! Nauru

Veljeni perheeseen on syntynyt suloinen pieni prinsessa, ja minua pyydettiin kummiksi. Olen erittäin otettu!

Vauva saa nimen huomenna, sunnuntaina, ja viime hetkellä veljeni vielä soitti että tekisinkö juhliin kakun.
Tietysti suostuin. Kakusta kuvia myöhemmin, en koristele sitä vielä valmiiksi asti, sillä se pitää kuljettaa 375km:n päähän. Koristelen sen perillä valmiiksi ja otan sitten kuvat. Mutta tässä esittelen kakkuun tulevan koristeen. Suuren suuret kiitokset kuuluu Mansikkamäen Ebelle ohjeista ja vinkeistä! Ilman niitä en olisi onnistunut. (vieläkin tuntuu että olen ylittänyt itseni...)
Eihän tämä mun tekele tietenkään vedä vertoja Eben taikurimaisen upealle koristeelle, mutta kelvannee meille. Hymy

En ihan kirjaimellisesti noudattanut ohjeita, eikä ollut tarkoituskaan.

Koristeen pohjalaatta (jota ei juurikaan näy) on sokerimassaa. Muuten koko koriste on sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta.

Kukan terälehtiin sivelin kuparinpunaista kimalleväriä, lehdille taas vihreää. Lisäksi suihkautin valmiin koristeen päälle vielä spray-kimalletta.

 

 

Sitten tuli mieleen, että eikös virkkaavan kummitädin kuuluisi viedä jotain virkattua pienelle kummitytölle.... ja viime hetkellä virkkasin tällaisen setin.

Tossut ovat ehkä vähän isot, mutta ne voi laittaa vaikka sukkien päälle... ja voi niihin tehdä vaikka nauhat jos eivät muuten pysy jaloissa...

Ohje:  Berry Baby, hat & footies,  (kirjasta: Crocheted gifts)

Koukku: 3,0 KnitPro

Lanka:  RedHeart Lisa

 

Näillä eväin lähdemme huomenissa pohjanmaalle. Toivottavasti kakku pysyy kasassa matkan ajan.
Laitan kakusta kuvaa myöhemmin.

 

Hyvää ja rauhaisaa Pyhäinpäivää!


 

31.07.2011 - 01:03

Ja heti alkuun anteeksi kaikille joiden korvaan tuo lounaismurteinen otsikko särähti....  Silmänisku

Täällä on tehty yksi KYH-työ valmiiksi ja se todennäköisesti jää viimeiseksi ajallaan valmistuneeksi. Mulla on vain yksi päivä aikaa... saatan just ja just ehtiä saamaan valmiiksi vielä yhden, mutta epäilenpä...

Lanka: Svartafåret Crisp

Koukku: 10,0

Malli: Glitzy Capelet   (kirjasta "100 crochet projects)

KYH nro 10

Tässä nyt ei ole mitään glitzyä... ohjeen langassa oli mohairia ja kimalletta.... Tässä on vain liukuvärjäystä mutta kyllä siitä mun mielestä ihan nätti tuli.

Tässä edestä.Tämä on virkattu neliöksi (jossa on pääntie). Sitten on taitettu neliön kulmat ylös hartioiden kohdalta jotta tulos on ponchomainen. Kiinnityskohtaan ommeltu kiinni virkattu ruusu (ruusu virkattu Ambre-langalla).

Tässä seuraavassa yritetty kuvata taitetta:

Ja vielä ruusu lähempää:

 

Tällä viikolla olen sitten taas leiponut kovasti. Serkkuni tytär pääsee ripiltä ja mä sain kunnian tehdä kakut. Päivänsankari on kuulemma hulluna vadelmiin, ja vadelmakakkuja siis toivottiin. Toiveena oli kaksi kermakakkua ja yksi hyydykekakku.

Toinen kahdeksan munan pohjalla, toinen seitsemän.

Molemmissa täytteenä vadelmamousse ja suklaamousse. Vadelmamoussen päälle ripottelin vielä vadelmanpaloja.

Reunoilla ja päällä kermavaahto ja tietysti vadelmat.

Hyydykekakussa on keksipohja jonka päällä vadelmamousse jossa kokonaisia vadelmia.

Päällä vielä vadelmakiille ja vadelmia.

Reunoilla suklaareunus.

Kaikki kakut ovat laktoosittomia ja gluteenittomia.

Lisäksi tein kolme koristelaattaa lisättäväksi kakkuihin tarjoiluvaiheessa:

Jokaisessa erilainen risti "ketjussaan".

Koristeen kukat ja lehdet marsipaania, risti ja pohja ticcino-massaa.

Nyt mulla alkoi taas loma (10 päivää).
Maanantai-aamuna lähdetään miehen kanssa viikoksi keski-eurooppaan. Cool

 

ILOISTA ELOKUUTA SINULLE, MUKAVAA KUN KÄVIT TÄÄLLÄ!


22.06.2011 - 20:31

Edellisen kakun tilannut Timppa jatkaa vielä juhlintaa grillijuhlien merkeissä. Ja vaikka ne bileet todennäköisesti painottuvatkin saunaan, makkaraan ja olueeseen niin kakkuakin hän halusi tarjota. Teemaan sopien, tietysti...

Tällainen siitä sitten tuli. Mieheni  risti tuon makkaran heti "HooKoon Blööksi" (=HK bleu eli HK:n sininen) ja siltä se ainakin kokonsa puolesta näyttääkin. Ja olutkin on kuulemma juuri miesten merkkiä.Silmänisku

Tällaisena kakku lähti matkaan. Laitoin oluttölkin erillisenä kun se on niin korkea ettei välttämättä pysyisi kuljetuksen aikana tuossa kakun päällä.

Reuna näytti kovin tyhjältä, joten maalasin siihen vielä kullan väriset viiskymppiset neljälle sivulle.

Kakku on gluteeniton ja laktoositon, seitsemän munan kakkupohja. Täytteinä appelsiini- ja omenamousset.

Päällys marsipaania, jonka alla sipaisu sokericremeä. Sekä makkara että oluttölkki ovat kääretorttuja joiden päälle on kiedottu marsipaani.

Maalasin makkaraan kahdella eri ruskean sävyllä nuo parilan jättämät raidat. Sinappi on värjättyä sokericremeä.

Tätä ei ollu mitenkään helppo maalata! Mutta onnistuin mielestäni sentään saamaan tunnistettavan lopputuloksen vaikka mittasuhteet karhunnaamassa ovatkin päin seiniä...

Tämä tölkki on jopa pantillinen.... Silmänisku

Pääsen itse tätä huomenna maistamaan, sillä minutkin on kutsuttu grillijuhliin. Sielläpä sitten nähdään ja kuullaan mitä kakusta tykätään.

 

11.06.2011 - 23:10

Mä olen ollu kovin arka muovaamaan tuosta marsipaanista mitään kukkia kummempaa. Ei oikein ole usko itseen kohdallaan...

Ihaillen ja kadehtien käyn kurkkimassa taitavien kakkuleipurien blogeja, haaveillen että ehkä joskus minäkin vielä...

Nyt mä sitten yritin taas. Ja ehkäpä kelpuutan tämän huomenna haettavan kakun päällekin. Tähän vois olla jo melkein tyytyväinen. Varsinkin kun se on väännetty tässä helteessä (muutenkin valuu tuskan hiki pitkin selkää).

En huomannu kysyä paljonko päivänsankari täyttää, mutta sen tiedän että vanhemmasta rouvasta on kyse. Ja rouva kuulemma tykkää Karjalankarhukoirista. Tilaajana on hänen poikansa, jonka mielestä vois olla kiva että kakussa olis koristeena se koira... (hui, sanoin minä!)

Mut ei tästä nyt hullumpi tullut. Nuo lehdet ja kallankukat tein jo viikko sitten. Niitä tulee kakkuun enemmänkin, mutta tähän koristeeseen laitoin vain yhden kukan ja puolitoista lehteä.

Malliksi koiralle printtasin netistä pari kuvaa kyseisestä koirarodusta. Saattapi olla että tuosta jopa tunnistaa. Mieheni ainakin antoi kehuja, mutta mulla on taipumus pitää häntä jäävinä (vaikka aina mielipidettä kysynkin...).

Tässä takaa, ja kukkakin näkyy paremmin. Toi häntä ei ihan hyvin onnistunu... mutta olkoon nyt noin.

Ja tässä vielä suoraan edestä:

Huomenna laitan tämän kallankukkien kera kakun päälle. Siitä sitten kuvia myöhemmin.

Koira on siis muovailtu marsipaanista. valkoiset osat marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta, samoin alusta.

 

19.02.2011 - 14:54

Tammikuun lopulla tein töihin kukkakakun sen kunniaksi että eräälle työkaverille oli syntynyt tyttövauva. Se kakku löytyy täältä. 

Tänään tuo pikku-prinsessa saa nimen ja niihin juhliin haluttiin samanlainen kukkakakku vähän isompana.

Tässä kakussa värit ovat hiukan muuttuneet. Reunan keltainen on vaaleampi kuin ensimmäisessä kakussa, mutta kukka taas on tummempi. En tässäkään kakussa ole ihan tyytyväinen reunan koripunos-pursotukseen, mutta ehkä mä vielä joskus opin tekemään sen kunnolla.

Pohja 7 munan kakkupohja. Kakku on gluteeniton, vaikkei sitä pyydettykään. Mulla kun ei nykyään ole kotona muita kuin gluteenittomia jauhoja.

Täytteet ovat samat kuin ensimmäisessä kakussa, eli mansikkamousse ja valkosuklaamousse. Kuorrutuksena tässäkin sokericreme, eli voi-sokerikuorrutus. Se on mielestäni kauhean makeaa, mutta kun samanlaista toivottiin niin.... ja olen tässä tullut huomaamaan että maku-asia on aina maku-asia. Yhden mielestä hirmu makea on toisen mielestä ihan sopiva.

Tein tähänkin kakkuun reunoille tuollaiset pikku-kukat. Eivät kovin kauniita, mutta eipähän näytä reuna niin tyhjältä.

Tähänkin kakkuun tein erillisen koristeen,  johon myös kirjoitin pikku-prinsessan todella kauniin nimen.

Tässä näkyvät värit ovat aika lailla oikeat. Tossujen lumihiutaleet ovat valmiita koristeströsseleitä. Samoin tuo pieni kukka on tehty valmiista sydämen muotoisista kakunkoristeista ja sokerihelmestä. Nimi on kirjoitettu pensselillä elintarvikevärillä.

Koriste on kokonaan sokerimassaa.

Tässä vielä kuva koristeesta kakun päällä.

Laitoin koristeen kuitenkin mukaan erillisenä, ettei se vain matkan aikana vahingoitu. Toivottavasti meni ehjänä perille.

 

Olen ollut koko viikon kipeänä ja sairaslomalla. Flunssaa  ja keuhkoputkentulehdus. Kakkukin piti leipoa maskit naamalla, ettei pöpöt tartu...

 

Mutta on tästä kotona istumisesta ollut jotain hyötyäkin. Ainakin kässy-rintamalla on tullut jotain valmista. Mutta siitä tuonnempana...

 

15.11.2009 - 21:41

Isäni täytti kuluneella viikolla vuosia. Ei niitä sen enempää juhlittu, me lapset vaan kävimme kahvilla tänään. Ja kyllä mä sen kakun tietysti tein.

Nuorin veljeni keksi loistavan idean!
Isä tykkää välillä viettää aikaansa pelaamalla tietokoneella Mahjongg-peliä.
Pikkuveli sanoi, että teepä iskälle Mahjongg-kakku. Ja minähän tein.

Pohjana on neljän munan gluteeniton sokerikakkupohja. Molemmissa täyteväleissä on tyrnirahkaa.
Pursotukset Flora Vispiä.

 

Mahjongg-nappulat ovat Omar-karkkeja, joihin maalasin elintarvikeväreillä aitoja Mahjongg-nappuloiden kuvioita.

Tässä vielä nappulat ennen pinoamista. Väri on vähän huono... tuossa keskimmäisessä kuvassa on aika oikeat värit.

Mielestäni onnistuin aika hyvin. Kyllä nuo aidoilta näyttävät. Hymy

Eli pelaamaan vaan!

 

 

29.05.2009 - 12:08

Nyt on ollutkin tässä blogissa pitkään hiljaista.

Ajattelin jo, että pääsisin tämän kevään koulujen päätöksestä sillä että vierailen lasten päätösjuhlissa. Vaan toisin kävi.

Yksiin lakkiaisiin sain kakkutilauksen. Toiveena oli kinuskikakkua, täytteenä vadelmaa ja omenaa, reunoille kerma (hyla). Ja juhlien koristeiden väri on tuoreen ylioppilaan lempiväri eli oranssi. Ja kaksi 25 hengen kakkua!!!

Sovimme että teen koristelaatan johon valkolakki, oransseja kukkia, sekä päiväys ja sankarin nimi.
Laatat annan mukaan, sillä kakut haetaan jo tänään. Saavat sitten itse laittaa laatan kakun päälle juuri ennen tarjoilua.

 

Kukat ja lehdet ovat sokerimassaa, lakki ja laatta pastillage-massaa.

Liljat ovat punaista sokerimassaa, ruusut ja villiruusut oranssia. Kaikkiin kukkiin sivelin kultatomuväriä, siksi nuo punaisetkin kukat vivahtavat oranssiin.
Laatan sivelin ensin vihreällä kimallevärillä, sitten suihkautin pronssia päälle. Kirjoitus on tehty elintarviketussilla. Toivottavasti kelpaavat.

 

Kuka minä olen?

Olen 39-vuotias kahden tytön äiti Varsinais-Suomesta. Rakkaimmat harrastukseni ovat leipominen, virkkaus, laulaminen ja lukeminen. Makutuomareina toimivat 18- ja 16-vuotiaat tytöt ja avomies.
Yötyön takia olen useimmiten väsynyt, mutta intohimon voimalla jaksaa!
 
Meez 3D avatar avatars games

Mä mistä löytäisin Edinan...?


Minuun saa ottaa yhteyttä. Ilahduta minua pikku viestillä!  =)

Sähköpostiosoitteeni on:
edinakeiju [at] hotmail.com

Nappaa tästä nappi mukaan:


Edina Novitalla


Rakas harrastukseni:

Christianus-kuoro

 

Braxén-kuoro

 


Leivontatarvikeostoksilla
Käsityötarvikeostoksilla


Novita

Tapion kauppa




Ja kun en tilaa netistä, vaan jalkaudun lankaostoksille,
tallustan ensimmäiseksi tänne:

Lanka- ja käsityöliike Anjalin

ja / tai naapurikauppaan

Solveig-Shop


Muita ihania ja mielenkiintoisia blogeja


Anuradha

Enkelin silmin
En vaan osaa!



Jos haluat itsesi tälle listalle,tai
siltä pois,
niin laita viestiä minulle!

Kauniita sivupohjia

 

 

Motto
Unohda "hyvät päätöksesi".
Unohda
turha itsekuri
ja väkisin vääntäminen.

Kokeile sen sijaan
innostumista.

Mene ja rakastu
johonkin asiaan.

Blogini saama tunnustus

Ent-tu  ojensi minulle tällaisen:

 

Ja Mamalta sain tällaisen:

 

Tämän sain Taivaanrannan maalarilta:

 

Ja tämän sekä Taivaanrannan Maalarilta että Janskulta:

 

Osallistun