Lomaviikko on takana. Paljon oli lankaa mukana, mutta ihan hirveästi ei tullut tehtyä. Olin nimittäin todellakin niin väsynyt, että enimmäkseen nukuin. Nyt on ainakin sellainen olo että hiukan on saatu akkuja ladattua. Jospa tätä oravanpyörää taas jaksaisi jonkin aikaa.

Tulin todistaneeksi myös talven tuloa. Öisin oli reilusti pakkasta, ja järvi jäätyi pikku hiljaa. Otin kuvia jään etenemisestä.

Tällaiselta näytti ensimmäisenä päivänä.

Talvi tulee_1

Pieni metsään työntyvä matala lahti oli jäässä. Muuten oli vielä sulaa.
Laiturin päässä näytti tältä.

Talvi tulee_2

Vesi oli hyytävän kylmää. Laiturin pinnalla näkyy, että aamuyöstä oli satanut ihan vähän lunta.

Talvi tulee_3

 

Muutaman päivän päästä, parin pakkasyön jälkeen jää alkoi levitä.

Talvi%20tulee_4-normal.jpg

Saaren toinen puoli oli jo jäätynyt. Laiturin edusta oli vielä avoin.

Mutta seuraavana aamuna:

Talvi tulee_5

Yöllä oli ollut 10 astetta pakkasta!

Talvi tulee_6

Tosi nopeasti jää levisi.

Kävelin sitten laiturin päähän, ja mursin jäätä nähdäkseni kuinka paksua se on.

Talvi tulee_7

Noin puoli senttiä. Huh!

Onneksi mökissä oli lämmin, ja polttopuita riitti. Hymy