Tänä vuonna meidän perheessä isänpäivä meni kovin mustikkaisissa merkeissä. Kysyin mieheltä makutoiveita, ja hän toivoi mustikkaa.
Niinpä meillä oli kotona mustikka-kääretorttua ja mustikka-marenkimuffineja.

Is%C3%A4np%C3%A4iv%C3%A42010kotona-norma

Kääretorttu ei ollut kauneudella pilattu, mutta maku oli todella herkullinen. Täytteessä on mustikkahilloa ja mousse jossa tilkka kermaa, Philadelphia-tuorejuustoa, valkosuklaata ja Galliano-likööriä. Ja kääretorttupohja on gluteeniton.

Mustikkamarenkimuffini-normal.jpg

Näiden kauniiden muffinien ohje löytyi Ulla Svenskin Lempileivonnaiset-kirjasta. Mustikkamuffineja joiden päällä mansikkamarenki. Komean näköisiä ja makoisia.

Iltapäivällä lähdimme oman isäni luo, jonne myös otin näitä muffineja mukaan. Tein isälle myös kakun ja siinäkin oli mustikkaa.

Mustikkahyydyke-isälle_1

Meinasin unohtaa ottaa kakusta kuvan, olimme jo autossa lähdössä matkaan, kun muistin ettei kakkua ole kuvattu. Niinpä sitten äkkiä vaan siinä auton konepellillä otettiin pari kuvaa.

Gluteenittomista Digestive- ja suklaamurokekseistä tehty pohja.
Pohjan päälle ripoteltu pakastettuja mustikoita. Päällä mustikkamousse, jossa on kermaa, Philadelphia-tuorejuustoa, valkosuklaata, mustikkamarmeladia ja tilkka Gallianoa. Päälle vielä hiukan mustikoita ja valkosuklaata. Hyvää oli!

Mustikkahyydyke-isälle_2

Pikkuveljeni halusi ottaa loput kakusta mukaansa kun hän illan päätteeksi lähti kohti opiskelupaikkakuntaansa. Eli ilmeisesti kakku oli muidenkin perheenjäsenten makuun. Hymy